torstai 18. joulukuuta 2014

Tyttö jätesäkkipöksyissään

Heippamoi!
Sen pidemmittä puheitta tässä eräs risteilyn asuista. Tämä päällä pyörin ennen laivaan menoa Helsingissä ja se sopi mainiosti hieman kiireisempään aikatauluun. Sama asu eksyi päälle myös tuuliseen ja sateiseen Tukholmaan. Tilasin hetki sitten Nellyltä pitkään harkitsemani tekonahkahousut. Tottakai aito nahka houkutteli, mutta päädyin kuitenkin halvempaan versioon epäillen, tulisiko housuille oikeasti käyttöä.






College-paita - Only
Housut - Nelly.com
Kengät - Converse
Laukku - H&M
Parka - Veromoda
Lippis - NY
Huivi - Cubus

Rakastuin housujen malliin ja ulkonäköön saman tien! Ne tuovat sitä kaivattua jotakin rentoonkin asuun ja ovat kivan erilaiset. Miinuksena on tekonahalle ominaisesti hengittämättömyys ja kahina. Yliopistolla pojat nimesivätkin housuni jätesäkkipöksyiksi.






Halusin tai en, olen ärsyttävän riippuvainen muiden mielipiteistä. Niinpä olenkin hieman kahden vaiheilla, tykkäänkö noista housuista vai en. Jos kuuntelisin itseäni, voisin vaikka elää niissä. Jos kuuntelen sitä, mitä selkäni takana kuiskitaan, saattavat jätesäkkipökät jäädä kaapin perälle. Se olisi sääli. Nyt otetaan tytöstä mittaa, miten itsenäinen ja itsepäinen uskallankaan olla.







Jätesäkkipöksyjen lisäksi oon täysin koukussa kaikkiin tyttöhömppäsarjoihin, joulupipareihin ja chai tea latteen. Pyhä kolminaisuus, jolla voisin elää. Niiden pariin palaan heti Suomeen päästyäni. Sitä ennen fiilistelen vielä hyvää seuraa, ruokaa ja ihanaa Tukholmaa! Ja yritän saada alkavan flunssan kuriin, jokainen ohikulkeva ihminen kun katsoo miuta vähintään säälivästi. Yksi komea herrasmies tarjosi nenäliinapakettiakin. Kiva. Palataan taas kiinteän maan kamaralta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että ilahdutit miuta kommentoimalla! :)