Say a word and it's gone. What's that?

Heippa blogger, pitkästä aikaa! Itse läppäri on ollut viime aikoina sylissäni tai vähintään ulottuvillani lähes 24/7, tänne ei vaan ole tullut eksyttyä. Viimeiset pari viikkoa on mennyt aikalailla tukka putkelle ja kieli vyön alla juostessa. Sama meno jatkuu vastakin, joskin ehkä hivenen rauhallisempana. :) 

Viimeisen parin viikon aikana olen, muistaakseni, käynyt muutamalla luennolla. Ehkä max viidellä. Instagramin, puhelimen ja vaa'an mukaan olen syönyt kaikkea ja kaiken aikaa. Netflixin mukaan suurkuluttanut Gossip Girliä. 

Sen lisäksi olen tavannut kasoittain sidosryhmien edustajia, ravannut kokouksissa ja kouluttautunut sekä Insinööriliiton että SAMOKin piikkiin. Olen reimuidioottikohtauksen vallassa rikkonut sängyn. Siltä meni jalka. :( Nälissäni ja laiskotuksissani tilasin eräänä sunnuntaina sekä pizzan että kebabin. Ja söin ne. Yhdeltä istumalta.

Ensi viikolla aion mennä salille. Risteilyllä oli puhetta opku-kiloista. Kekkulikiloja on jo, ne riittäkööt. Aion myös muuttaa. Käydä luennoilla, useammallakin kuin yhdellä. Lisäksi tiedossa on viikonloppuna Savon Kokoomusnuorten järkkäämä Winter Games Tahkolla, jee! :) 

Kenia-vinkkejä: Masai Mara

Morjesta pöytään!
Mitä matkailuun tulee, on yksi maa vienyt sydämeni ylitse muiden. Kenia. Olen käynyt siellä jo jokusen kerran ja hinku sinne on parhaillaankin kova! En varmasti kyllästy sen maan elämänrytmiin, ihmisiin, tuoksuihin, maisemiin ja makuihin ikinä. :) Kenian reissuja suunnitellessa olen törmännyt siihen faktaan, että matkavinkkejä, -kertomuksia ja -kokemuksia on kohtalaisen vaikea löytää. Toki olen siinä onnellisessa asemassa, että miulla on laaja kontaktiverkosto itse kohdemaassa ja vanhempani ovat kokeneita matkailijoita. Olisi silti ajoittain mukava selailla muidenkin kokemuksia hotelleista, ravintoloista, kahviloista, aktiviteeteista ja luonnonpuistoista. Niinpä ajattelin kirjoitella omia kokemuksiani aina silloin tällöin. Toivottavasti joku löytää näistä avun omaa matkaa suunnitellessa. :)

                                         Kalliotamaani Mara Serena Lodgen alueella. :)

Minulle on monesti sanottu, että Afrikassa on käytävä ainakin kerran elämässä. Ne, joiden ensivisiittiä Keniaan olen itse ollut todistamassa, ovat sinne myös palanneet aina uudelleen ja uudelleen. Kenia vie sydämen ja siksi itsekin palaan sinne aina uudestaan ja uudestaan. :)

Monelle tulee Afrikasta ensimmäisenä mieleen Avara luonto -ohjelmassa nähdyt savannit suurine petoeläimineen ja antilooppilaumoineen. Näyttävät muuten aika  makeille kotisohvalta katsottuna ja vielä makeammille paikan päällä. Nuo savannimaisemat ovat lähes poikkeuksetta kuvattu joko Tansanian puolella Serengetissä tai joen toisella puolella Kenian Masai Marassa. Tuo luonnonpuisto kuuluukin monen must see -kohteisiin. Alkajaisiksi voisin kertoa yleisesti Marasta ja siitä, miten ja milloin sinne kannattaa suunnata. Luvassa melkoinen infopläjäys, mutta koittakaa jaksaa. :)

              Dik dik, karkeasti jäniksen kokoinen antilooppi.

Masai Mara on pinta-alaltaan noin 1500 neliökilometria ja se sijaitsee Etelä-Keniassa. Puistoon pääsee mainiosti lentämällä pienkoneella esimerkiksi Nairobista tai Naivashasta. Lentäminen onkin ehdottomasti vaivattomin ja nopein tapa päästä perille, mutta myös kallein. Yhdensuuntainen lento kustantaa noin 200€. Pienkone lentää verrattain matalalla ja matkaa taittaessa pääsee ihastelemaan tasankoa lintuperspektiivistä. Suosittelen ainakin kerran testaamaan tätä matkustusmuotoa, itse ainakin koen tämän helppona ja mukavana vaihtoehtona. :)

Toinen varteenotettava vaihtoehto on ajaa autolla Masai Maraan. Pikkubussilla, yleensä Toyota Hiacella, meno kestää huomattavasti kauemmin eikä välttämättä ole se kaikista mukavin tapa matkustaa. Kenian tieverkosto on paikoin kehnossa kunnossa ja koettelee matkustajien istumalihaksia aivan tosissaan. :D Plussana tässä matkustusmuodossa on sen edullisuus lentämiseen verrattuna (200€ per suunta per auto, autoon mahtuu helposti ainakin 6 henkeä:), mahdollisuus pysähtyä matkan varrella sekä tottakai maisemat. Heti luonnonpuiston kupeessa on maasai-kyliä, joihin voi pysähtyä katselemaan meininkiä tai ostoksille. Lisäksi kuskit ovat ainakin omalla kohdallani olleet aivan ihania ja ammattitaitoisia! Jos ei muuta, niin matkan aikana opit sanan jos toisenkin swahilia. :)

Keniassa on luonnonpuistoja kuin sieniä sateella ja jokaisella tietenkin omat valttikorttinsa. Miksi siis suunnata juurikin Maraan?
Masai Mara on tunnettu ennen kaikkea yhdestä asiasta - The Great migration. Mitenhän tämän suomentaisi, suuri muuttovaellus? Kahdesti vuodessa, suunnilleen heinäkuussa ja lokakuussa noin kaksi miljoonaa eläintä vaeltaa Serengetin ja Masai Maran väliä suunnaten paremmille laidunmaille. Suuret laumat laiduntavat heinäkuusta lokakuuhun Kenian puolella, jolloin myös petoja on enemmän. Tämä tarkoittaa tietysti parempia mahdollisuuksia nähdä laaja kirjo eläimiä. Great migrationin aikana laumat joutuvat ylittämään Mara-joen, joka on täynnä krokotiileja ja se luo oman jännitysmomenttinsa muuttovaellukseen. Muutama viikko tapahtuman jälkeen joki ja sen reunat ovat täynnä raatoja, mikä on näkemisen arvoista, mutta myös haju on ennenkokemattoman paha.

Sään puolesta paras aika matkustaa on joulukuusta maaliskuuhun, jolloin suuret laumat ovat Tansanian puolella. Tällöinkin Mara on tunnettu laajasta eläinkannastaan. Nostetaan esiin vaikkapa topiantiloopit, joita ei tapaa missään muualla Keniassa. Norsujakaan ei ole aivan joka puistossa ja kissaeläimiä löytyy Marasta verrattain helposti. The Big Five on helppo saada kasaan. Lintubongarille on tarjolla toinen toistaan upeampia lintulajeja aivan lukematon määrä. Romantiikannälkäiselle tarjolla on lumoava Afrikan auringonlasku. Tiedättehän ne upeat kuvat, joissa apinanleipäpuu ja muutama suurempi nisäkäs näkyvät siluetteina oranssinpunertavaa taivasta vasten? Puhun juuri niistä auringonlaskuista.

Palataan myöhemmin siihen, missä Masai Marassa kannattaa yöpyä ja syödä ja mitä tehdä. Tuleeko teille siellä ruudun toisella puolella jotain kysyttävää mieleen? Onko Kenia jo tuttu tai sinne reissaaminen haaveissa? Entä muut Saharan eteläpuolelta löytyvät maat, tuttu juttu vai täysi mysteeri?

Niin ja mikä ihme se Big Five oikein on? Jokaisen safarilla kävijän unelma ja aarrekartta - bongaa puhveli, norsu, sarvikuono, leijona ja leopardi. Miulta uupuu leopardi yhä vielä, kaikkien näiden vuosien ja reissujen jälkeen.

For8ver

Sain 2-vuotiaana ensimmäisen lätkämailani. Halusin tulla maailman parhaaksi lätkänpelaajaksi, mäkihyppääjäksi tai formulakuskiksi. Niin epätyypillistä pienelle tytölle. Anaheim Ducksin logo tuo myös muiston lapsuudesta. En muista minkä ikäinen olin tai mihin tuo kuva oli painettu, mutta muistan tuon irvokkaan ankkaa muistuttavan maskin. Se oli joko kassissa, college-paidassa tai lippiksessä. Miksi se oli päätynyt pienelle tytölle, sitäkään en muista.

Teemu Selänteen sen sijaan muistan. En tiedä, miksi juuri Teemu on antanut kasvot koko jääkiekolle. Lähempääkin ihailun kohteita olisi löytynyt. Teemu kun on, niin kauan kuin jaksan muistaa, pelannut ja vaikuttanut pääasiassa rapakon takana. Ja hyvä että onkin. Hän on tuonut Suomea tunnetuksi. Rikkonut stereotypioita suomalaisista jöröinä ja ynseinä persoonina. Päässyt pelaamaan sellaisten pelaajien kanssa ja vastaan, joista Suomessa olisi voinut vain uneksia.

Toki hän on vetänyt myös Leijona-paidan päälleen useampaankin otteeseen. Jos joskus olen kuullut poikkipuolisen sanan Teemusta, on se juurikin arvokisojen suoritusten takia. Tai alisuorittamisen. Miten kukin haluaa asian ajatella. Itselleni vahvin maajoukkuemuisto Teemusta on kuitenkin olympialaiset. Varsinaisesti jäällä vietetty aika ei jäänyt mieleen, vaan kommentit kanssapelaajilta. Tiedä häntä, mutta saattaa olla Teemua kiittäminen, että niin monella suomalaisella eturivin pelaajalla roikkuu tänä päivänä pronssinen olympiamitali palkintokaapissa. Siinä yksi Teemun monista saavutuksista.

Viime yönä Suomen aikaa juhlittiin kuitenkin henkilöä ja persoonaa. Paljon saavuttanutta ja antanutta pelaajaa. Elävää legendaa, jonka upeaa käytöstä ja aitoa välittämistä niin moni siellä ja täällä jaksaa hehkuttaa. Eikä suotta.

Kiitos Teemu.

I'm there when you can't take it anymore, I'm there when you need me

Heippahei ja kivaa perjantai-iltaa! Tai itseasiassa lauantaita, senhän puolella tässä virallisesti jo ollaan. Möngersin juuri kotiin iltavuoron ja ravintolaillallisen kautta. Nyt on vähintään hyvin syönyt olo. :)

Täällä ollaan palattu arkeen, eikä tuo ehkä aivan kitkattomasti ole sujunut. Luulot otettiin pois heti alkutekijöiksi aamuluentojen merkeissä. Lomalta palatessa unirytmit oli vähän sitä sun tätä, joten sanomattakin selvää, että kahvia on kuluneen viikon aikana kulunut! Sen voimalla olen kuitenkin saanut revittyä itseni ihan kunnioitettavasti luennoille, töihin, lenkkipoluille ja kokouksiin. Keskiviikosta lähtien kalenteri on täyttynyt uhkaavasti ja olenkin harkinnut hankkivani muutaman kloonin itselleni tässä kevään mittaan. Yksi käymään töissä, toinen luennoilla ja itse voin hoitaa vaikkapa nuo kekkulin toimet.

Tällä viikolla arki on iskenyt tosiaan myös aktiivihommien merkeissä vasten kasvoja. Fb- ja Whatsapp-keskusteluja on luotu jokaiselle hallitukselle, ensimmäisiä kokouksia, palavereja ja perehdytyksiä sovittu ja Fb-ryhmiä luotu. Vaikka toki pieni epävarmuus ja pelko takaraivossa möllöttääkin, olen ensisijaisesti aivan tajuttoman innoissani! Edellisvuoden haparoinnin jälkeen alan pikkuhiljaa ymmärtää, mihin asioihin voin missäkin hallituksessa vaikuttaa ja ennen kaikkea - mihin haluan vaikuttaa. Visiot ja missiot alkavat selkiytyä ja toivon eksyneeni oikeisiin pesteihin. Mikä parasta, hallituskaverini ja hallituksien puheenjohtajat ovat aivan loistotyyppejä! Sen puoleen on helppo lähteä tuomaan ideoita julki. :)

Olen muutamaan otteeseen miettinyt, miksi oikein lähdin alunperin kekkuliksi. En muista olleeni oikein ikinä peruskoulussa kovin aktiivinen ihminen. En pidä itseäni mitenkään erityisen vallanhimoisena yksilönä. Tutustuisin ihmisiin ilman kekkulointiakin. Ehkä olen hieman yllytyshullu. Sopivasti spontaani. Utelias. Seikkailunhaluinen. Rahtusen hullu, koska sitä kolmen kekkulinakin hamstraaminen vaatii. Hulluutta. Cheekiä lainatakseni: "Se vaatii rakkautta, hulluutta, draivia. Kaikki likoon vaan vaik se suututtas kaikkia."
Ainakin tämän vuoden jälkeen olen hiton hyvä ajankäyttäjä. Se on varmaa se.

No se halvatun ranskalainen

Maanantai jälleen kerran. Täällä susirajalla päivä valkeni todella kauniina. Aurinko paistoi ja oli juuri sellainen talvipäivä, jonka tahtoisi viettää mieluiten ulkona! Aurinko paistoi varmasti jopa moneen risukasaankin, mutta tällä kertaa se ei aivan tavoittanut minua ja rakasta pientä sinistä kulkupeliäni. Meillä oli nimittäin ihan tavallinen maanantai.

Kun on nainen, blondi, Kouvolasta ja vieläpä köyhä opiskelija, ei edellytykset järkeviin päätöksiin ole kovinkaan kaksiset. Silti murisen itselleni miltei päivittäin siitä, miten typerä olin, kun ostin kesällä ranskalaisen miniatyyriauton pahimpaan auton tarpeeseen. Halvalla kun sai hyvin pidetyn yksilön, niin siinä ei tullut alkuperämaalle kovinkaan montaa ajatusta uhrattua. Nyt jyrsii, järsii ja nakertaa.

Ensimmäinen kosketukseni autoihin oli juurikin ranskalainen Renault Space Shuttle, eli Espace. Tuo turbolla varustettu maantielaiva herätti lähinnä hilpeyttä. Ainakin kaikissa muissa paitsi minussa itsessäni. Milloin se ruikki öljyt pihalle, milloin ei vaihtanut vaihdetta ja hyytyipä se kerran korjaamon pihaankin. Noin niinkun muutamia toilauksia mainitakseni. Silloin en tiennyt paremmasta, joten opin ottamaan asiat huumorilla ja seilasin ylpeänä punaisella paholaisella pitkin Kouvolan katuja.

2012 talvella tuli aika luopua vanhasta ystävästä. Se sai siirtyä kiusaamaan seuraavaa omistajaa vanhempieni uuden saksalaisen tieltä. Saksalaisen. Tiedättehän, mitä se autoissa merkitsee? No tietysti sitä, että nyt voidaan jo oikeutetusti puhua autosta, eikä mistä tahansa menopelistä. Vannoin, etten enää ikinä koske ranskalaiseen muussa, kuin syötävässä muodossa.

Enkä koskenutkaan, kunnes tuli kesä 2014, jäätävä auton tarve ja erittäin rajallinen budjetti. Pieni, ruohonleikkurilta kuulostava sininen auto raivasi tiensä elämääni. Tulimme ihan kohtalaisesti toimeen muutamia erimielisyyksiä lukuunottamatta. Bensaa syötiin hillitysti. Liikuttiin kiltisti eteen ja taakse. Käännyttiinkin ihan mukiinmenevästi.

Kunnes tuli eräs maanantaiaamu. Taas maanantai. Auto ei ollut ollut lämmityspiuhassa yötä, joten jouduin käynnistämään sen kylmiltään päästäkseni töihin. No mutta! Tämä pieni sininen päättikin kostoksi löräyttää öljyt alleen ja vilkutella kojelautansa valoja kuin paraskin joulukuusi. Ihan kuin maanantaissa ei olisi jo muutenkin tarpeeksi haastetta. Olkoot mokoma kiusankappale omineen pihalla. Huomenna on tiistai. Ehkäpä tiistaina myös pieni sininen on yhteistyökykyinen? Tai jos ei huomenna onnista, niin onhan vielä keskiviikkokin! Keskiviikko on toivoa täynnä, myös ranskalaisittain.

Afternoon Tea @ Brasserie Kämp

Heippa ja superkivaa päivää! Täällä susirajalla se ainakin valkeni toooodella lumisena. Niin siistiä ja niin kaunista! Pahoittelen hiljaisuutta. Sitä on jatkunutkin jo ihan liian pitkään. Tämäkin viikko näyttää melkolailla kiireiseltä, joten kipitän taas sieltä mistä aita on matalin. Blogin syövereistä löytyi valmis postaus Kämpin Brasseriesta ja vaikka postaus onkin jouluinen, laitetaan se silti jakoon. :) Ruokahan, varsinkin hyvä selllainen, on aina ajankohtaista. Eikö? :D

Meidän perheen joulutraditioihin on kuulunut jo lähemmäs vuosikymmenen ajan Kämpissä ajan viettäminen. Vanhemmat istuvat siellä lähes koko päivän ceasarsalaatteja popsien ja Kir Royaleita ryystäen. Joinain vuosina, kuten tänäkin vuonna, olemme ottaneet listalta tilaamisen sijaan kello viiden teen, jolla on kerta toisensa jälkeen saanut sievoisen ähkyn aikaseksi. Tässä siis jotain, jota voin suositella aivan kaikille!

Brasserie Kämp on tunnelmaltaan rauhallinen ja hmm... ylväs? Statuksestaan huolimatta paikka on ottanut meidät joka kerta hyvin vastaan. Ensimmäisillä kerroilla kyseessä oli siis lapsista ja varhaisteineistä koostuva katras, joka tuskin aina oli aivan hiljaa ja rauhassa. Toisaalta taas oltiinkin varmaan lähes joka kerta ainoat lapset tai nuoret koko paikassa. Veikkaanpa, ettei vaatetuksellakaan ole hirveämmin väliä kahville mennessä, paikka kun tuntuu olevan ennenkaikkea esimerkiksi hotellissa majoittujien olohuone. Toisaalta äitini on aina pitänyt huolen siitä, ettei ole meitä sinne aivan kodittoman näköisinä päästänytkään. :)

Kello viiden tee sisältää kai kausittain vaihtelevan kattauksen pieniä makeita sekä suolaisia paloja. Kertaakaan ei tosiaan ole nälkä jäänyt ja vaihtoehdot ovat olleet mukavan monipuolisia. Tällä hetkellä tämä vaihtoehto on vain ennakkoon tilattavissa ja tämänhetkiseen menuun pääset tutustumaan täällä.

Meidän porukka istui tälläkin kertaa tovin jos toisenkin sisällä lumipyryä paossa. Kämpin palvelu on vertaansa vailla, miljöö kaunis ja jokseenkin majasteettinen ja ruoka suorastaan sulaa suuhun! Tällä kertaa pahiten kielen veivät skonssit ja pienet marjaleivokset. Nam! Mahat täynnä vyöryimme jatkamaan ostoksiamme kauniiseen jouluiseen Helsinkiin. Me olimme tilanneet tarjoilun kuudelle henkilölle, mutta syöjiä oli seitsemän. Siltikään kellekään ei taatusti jäänyt nälkä.

Mitä?   Brasserie Kämpin iltapäivätee
Missä? Hotelli Kämpin yhteydessä Helsingin keskustassa
Miksi? Suussasulavan herkullista ja suomalaisittain melko uniikki kokemus. :)
+          Loistava palvelu, tarjoilut vievät kielen mennessään, ainutlaatuinen tunnelma!
-           Ei ihan halvimmasta päästä, mutta taatusti jokaisen sentin arvoinen!

New year, new chances

En ajatellut tehdä mitään yhteenvetoa menneestä vuodesta, koska blogihistoriassa vuoteni on kovin tynkä. Avaisin asioita, joista en ole täällä kirjoittanut? Ei kiitos. Ensi vuonna sitten. Ihan kuin minulla olisi ollut aikaakaan avata konetta muutamana viime päivänä. Miten sitä lomalla voikin olla kiire?

Throwbackin sijaan ajattelin suunnata katseen tulevaan. Siihen mitä toivon, odotan ja tiedän ensi vuoden sisältävän. Ja siihen, millainen nainen toivottavasti kirjoittelee vuoden päästä samanlaista tekstiä.

Tein varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni uuden vuoden lupauksia. Kuin kiriäkseni menneet vuodet kiinni, tein niitä yhteensä neljä! Jotta lupaukset eivät jäisi vain omaan pääkoppaani, julkaisin ne oikein virallisesti facebookissa. Naurattaa ihan, ettei enää nykypäivänä minun ikäluokassani ole mikään virallista, ennen kuin se on naamakirjaan rustattu. Olen ollut kyllästynyt itseeni jo pidemmän aikaa, mutten ole saanut käännettyä uutta sivua elämässäni. Nyt on sen aika - new year, 365 new days and 365 new opportunities. 2015, ole miulle jooko mukava. Lupaan yrittää parhaani.

Mitä sitten lupasin? Lupasin olla rikkomatta lupauksiani. Olen jäätävän huono pitämään lupauksiani ja siihen on korkea aika tehdä muutos. Lupasin olla vähemmän töissä ja enemmän läsnä minulle tärkeiden ihmisten elämässä. Haastavaa, mutta teen parhaani. Olen aina myöhässä. Aina. Tiedän tämän olevan ominaisuus, josta en koskaan pääse eroon. En ikinä tule olemaan se, joka on etuajassa paikalla. Mutta josko olisin edes niukin naukin viime tinkaan valmis ja paikalla tästä eteenpäin? Yritän parhaani. :) Neljänneksi lupasin kliseisesti olla parempi ihminen. Edellä mainitut jutut auttavat jo paljon saavuttamaan päämäärääni, mutta lisäksi aion olla pikkusen parempi monella pienellä osa-alueella. Olen vähän enemmän hiljaa ja kuuntelen enemmän. Ymmärrän ja sisäistän, mitä kuulen. Autan. Tsemppaan. Olen tehokkaampi. Olen positiivisempi. Kun eräältä ystävältäni kysyy, miten hänellä menee, hän vastaa, että hyvin. Se on vain asennekysymys. Monta pientä juttua, joissa tiedän voivani parantaa. Ja joissa muut tietävät minulla olevan parantamisen varaa.

Entä toiveet? Maalailen kaiken aikaa semmoisia pilvilinnoja, että näitä on aivan liikaa. Suurimpina yksittäisinä toiveina olisi onnistua ja olla hyvä niissä jutuissa, joihin aikaani ja rahkeitani käytän. Tahtoisin matkustaa, niin paljon kuin mahdollista! Tahtoisin myös oppia pitämään ystävät lähelläni. Olen huono sanomaan heille, miten paljon he miulle merkkaavat. Tahtoisin oppia käyttämään aikaa vielä tehokkaammin. Lisäksi muutama extratunti vuorokauteen olisi enemmän kuin suotavaa. Jos ne saisin, saisin varmasti vain 5 kursseista, opettelisin uuden kielen kesään mennessä ja hankkisin unelmieni bikinivartalon!

Oikeasti vuosi 2015 tulee varmasti olemaan työntäyteinen. Kolme eri hallituspestiä, opiskelut ja työt jo yksistään haukkaavat suuren osan ajastani. Tämän vuoden aikana toivon löytäväni itseni kesätöitä tekemästä aivan vieraasta kaupungista! Aion käydä salilla, edes kerran kuussa. Toivon ehtiväni heppailemaan kulunutta vuotta enemmän. Suurin hyppy tuntemattomaan on kuitenkin nuo aktiivihommat. Aivan uudet tuulet ja uudet vastuualueet sekä muutaman koon liian isot saappaat pelottavat. Entä jos vedän koko homman ihan reisille? En olekaan hallituskavereiden luottamuksen arvoinen? Se selviää vain kokeilemalla ja uskon, että kysymällä ja parhaansa yrittämällä pääsee pitkälle. Ihan kaikessa. :)

Hyvää uutta vuotta sinne ruudun toiselle puolelle! Mie suuntaan nyt vaihtamaan rasvakeittimen hajuiset vaatteet puhtaisiin ja sitten porukoitten kanssa dinnerille. Ja sitten rökittämään kaveri CTRssä, tuossa lapsuuteni kulta-ajan legendaarisessa rallipelissä! Sitten, sitten tahtoisin oikein kovasti nukkumaan.

Kuvat täältä ja täältä.