perjantai 19. joulukuuta 2014

Polpette

Heissan!
Tällä kertaa jaossa lounas-/illallispaikkavinkkiä Tukholmassa vieraileville. Reissu Tukholmaan tarkoittaa itselleni Päivä Tukholmassa -risteilykonseptia, jolloin maissa oloon jää karkeasti viitisen tuntia aikaa. Pyrinkin usein kartoittamaan jo ennen reissua, mitä haluan tehdä ja missä käydä. Tälläkin kertaa minulla oli suunnitelmissa vierailla vanhassa kaupungissa ja muutamassa tietyssä liikkeessä itse keskustan alueella. Seura ja verrattain huono sää toivat kuitenkin omat muuttujansa peliin ja tarkkaan suunniteltu shoppailureitti vaihtui muutamaan perusliikkeeseen ja lounaaseen ruotsalais-italialaisessa fuusioravintolassa.








Meitä oli liikkeellä suht iso joukko ihmisiä, mikä rajasi kaikista pienimmät pizzeriat ja kahvilat pois valikoimista. Polpette valikoitui lounaspaikaksemme siis aivan arpapelillä. Enkä voi kun suositella kyseistä paikkaa!









Lounaslista oli hiukan suppea, mutta tarjosi silti jokaiselle jotakin. Omalle lautaselle eksyivät hurjan hyvät riistalihapullat lisukkeineen ja muut luottivat italialaisittain valmistettuun pizzaan. Kellään ei tainnut olla mitään poikkipuolista sanottavaa tarjonnasta ja hintakin oli kohdallaan - useimmat vaihtoehdot pyörivät 99 SEKn paikkeilla sisältäen ihanan raastepöydän ja jälkkärikahvin.





Mitä?   Polpette, ruotsalais-italialainen lounas- tai illallisravintola
Missä? Drottninggatan 6, Tukholman keskustassa
Miksi? Koska nälkä
+          Hyvä palvelu jopa lounasaikaan. Suppea, mutta kuitenkin monipuolinen lounaslista, erittäin                 hyvää ruokaa. Viihtyisä ravintola hyvällä paikalla.
-           Maksu lähtiessä ovella. Paikka oli lounasaikaan aivan täynnä, joten pöytää ei välttämättä                     aivan salamannopeasti saa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että ilahdutit miuta kommentoimalla! :)