torstai 1. tammikuuta 2015

New year, new chances

En ajatellut tehdä mitään yhteenvetoa menneestä vuodesta, koska blogihistoriassa vuoteni on kovin tynkä. Avaisin asioita, joista en ole täällä kirjoittanut? Ei kiitos. Ensi vuonna sitten. Ihan kuin minulla olisi ollut aikaakaan avata konetta muutamana viime päivänä. Miten sitä lomalla voikin olla kiire?

Throwbackin sijaan ajattelin suunnata katseen tulevaan. Siihen mitä toivon, odotan ja tiedän ensi vuoden sisältävän. Ja siihen, millainen nainen toivottavasti kirjoittelee vuoden päästä samanlaista tekstiä.

Tein varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni uuden vuoden lupauksia. Kuin kiriäkseni menneet vuodet kiinni, tein niitä yhteensä neljä! Jotta lupaukset eivät jäisi vain omaan pääkoppaani, julkaisin ne oikein virallisesti facebookissa. Naurattaa ihan, ettei enää nykypäivänä minun ikäluokassani ole mikään virallista, ennen kuin se on naamakirjaan rustattu. Olen ollut kyllästynyt itseeni jo pidemmän aikaa, mutten ole saanut käännettyä uutta sivua elämässäni. Nyt on sen aika - new year, 365 new days and 365 new opportunities. 2015, ole miulle jooko mukava. Lupaan yrittää parhaani.




Mitä sitten lupasin? Lupasin olla rikkomatta lupauksiani. Olen jäätävän huono pitämään lupauksiani ja siihen on korkea aika tehdä muutos. Lupasin olla vähemmän töissä ja enemmän läsnä minulle tärkeiden ihmisten elämässä. Haastavaa, mutta teen parhaani. Olen aina myöhässä. Aina. Tiedän tämän olevan ominaisuus, josta en koskaan pääse eroon. En ikinä tule olemaan se, joka on etuajassa paikalla. Mutta josko olisin edes niukin naukin viime tinkaan valmis ja paikalla tästä eteenpäin? Yritän parhaani. :) Neljänneksi lupasin kliseisesti olla parempi ihminen. Edellä mainitut jutut auttavat jo paljon saavuttamaan päämäärääni, mutta lisäksi aion olla pikkusen parempi monella pienellä osa-alueella. Olen vähän enemmän hiljaa ja kuuntelen enemmän. Ymmärrän ja sisäistän, mitä kuulen. Autan. Tsemppaan. Olen tehokkaampi. Olen positiivisempi. Kun eräältä ystävältäni kysyy, miten hänellä menee, hän vastaa, että hyvin. Se on vain asennekysymys. Monta pientä juttua, joissa tiedän voivani parantaa. Ja joissa muut tietävät minulla olevan parantamisen varaa.




Entä toiveet? Maalailen kaiken aikaa semmoisia pilvilinnoja, että näitä on aivan liikaa. Suurimpina yksittäisinä toiveina olisi onnistua ja olla hyvä niissä jutuissa, joihin aikaani ja rahkeitani käytän. Tahtoisin matkustaa, niin paljon kuin mahdollista! Tahtoisin myös oppia pitämään ystävät lähelläni. Olen huono sanomaan heille, miten paljon he miulle merkkaavat. Tahtoisin oppia käyttämään aikaa vielä tehokkaammin. Lisäksi muutama extratunti vuorokauteen olisi enemmän kuin suotavaa. Jos ne saisin, saisin varmasti vain 5 kursseista, opettelisin uuden kielen kesään mennessä ja hankkisin unelmieni bikinivartalon!

Oikeasti vuosi 2015 tulee varmasti olemaan työntäyteinen. Kolme eri hallituspestiä, opiskelut ja työt jo yksistään haukkaavat suuren osan ajastani. Tämän vuoden aikana toivon löytäväni itseni kesätöitä tekemästä aivan vieraasta kaupungista! Aion käydä salilla, edes kerran kuussa. Toivon ehtiväni heppailemaan kulunutta vuotta enemmän. Suurin hyppy tuntemattomaan on kuitenkin nuo aktiivihommat. Aivan uudet tuulet ja uudet vastuualueet sekä muutaman koon liian isot saappaat pelottavat. Entä jos vedän koko homman ihan reisille? En olekaan hallituskavereiden luottamuksen arvoinen? Se selviää vain kokeilemalla ja uskon, että kysymällä ja parhaansa yrittämällä pääsee pitkälle. Ihan kaikessa. :)

Hyvää uutta vuotta sinne ruudun toiselle puolelle! Mie suuntaan nyt vaihtamaan rasvakeittimen hajuiset vaatteet puhtaisiin ja sitten porukoitten kanssa dinnerille. Ja sitten rökittämään kaveri CTRssä, tuossa lapsuuteni kulta-ajan legendaarisessa rallipelissä! Sitten, sitten tahtoisin oikein kovasti nukkumaan.

Kuvat täältä ja täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että ilahdutit miuta kommentoimalla! :)